tiistai 18. elokuuta 2009

Winx-kakku


Tytär toivoi nimipäivilleen Winx-kakkua. Hahmolla ei ollut väliä, joten selasin kuvia ja päädyin sitten Stellaan lähinnä siksi, että halusin nimipäiville vaaleanpuna-keltaisen värityksen tytön lempivärien mukaan.





Kakussa on 4 munan sienikakkupohja. Väleissä jälleen Pullahiiren ihanaa mansikkamoussea sekä kuningatartäytettä (kuningatartuorejuusto+vaniljarahka+piltti kuningatarsosetta). Kumpikin erikseen minusta todella herkullista, mutta eivät ehkä sopineet yhteen, kuningatartäytteen maku oli hieman liian hallitseva.

Kostutus Spritea, päällinen ja pursotukset Flora vispiä. Pursotuksiin värjäsin vispiä keltaiseksi, mutta erottuu huonosti kuvissa.

Koristelut jäivät vähän yksinkertaisimmiksi kuin olin ajatellut, koska pursottelin kermaa vielä, kun ensimmäiset vieraat olivat jo tulleet...Nolostunut Kukat sokerimassaa, joissa kritallipulveria ja sokerihelmiä.

Näissä kuvissa nuo keltaiset pursotukset erottuvat vähän paremmin.



Tässä vielä kuvia "maalauksesta". Tämän tein siis sokerimassalle tomuväreillä ja kristallipulvereilla. Ihoon käytin kultaista pulveria, toimi aika hyvin! Yksityiskohdat tehty elintarviketusseilla ja pastaväreillä. Suu epäonnistui, mutta en alkanut korjaamaan sitä, koska kokemukseni mukaan mitä enemmän yrittää jotain "parannella", sitä pahemman sotkun saa aikaan!

Epätarkka kuva, mutta bling-bling näkyy hyvin...Silmänisku



Onnea vielä meidän prinsessa, Marian! Pusu Toivottavasti tykkäsit kakustasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti