lauantai 20. kesäkuuta 2009

Prinsessa Ruusunen


Celinen pikkusiskolle, 3 vuotta täyttävälle Elizabethille, toivottiin mansikkahyydykekakkua prinsessan kuvalla.



Tahdoin siskosten kakkujen "sopivan yhteen" (ja myös riittävän vieraille!), joten tein tämänkin kaksikerroksisena. Pohjaan käytin joitakin suklaamurukeksejä (?), täytteessä on Flora vanillaa, vaniljatuorejuustoa, mansikkasosetta, hieman valkosuklaata, tuoreita mansikanpaloja sekä liivate. Päällä vahvaa mansikkamehua ja liivate.

Prinsessan sain itse valita ja päädyin Ruususeen, sopi mielestäni parhaiten hempeän vaaleanpunaiseen, mansikkaiseen kakkuun. Tämä on ensimmäinen kakkumaalaukseni ja sen kyllä huomaa!Nolostunut Aloitin vaaleista väreistä (iho, mekon yläreuna) Squires Kitchenin pastaväreillä ja jälki oli aivan kauheaa. Maali "kökkööntyi" eikä totellut minua yhtään... Ehkä olisi kaivannut enemmän vettä..?? Päätin sitten loput värjätä elintarviketusseilla. Siksi tulos on niin vaalea. Olin muutenkin pettynyt kuvaan, kasvot eivät näytä tarpeeksi Ruususelta. *huoh* (Osa mekon yläreunaakin on vielä maalaamatta tässä kuvassa...)



Kuvan puutteita yritin sitten paikkailla kukilla, helmillä ja kimallesuihkeella... (Suihketta ei muka ollut joissain paikoissa tarpeeksi, joten suihkautin lisää, big mistake! Kuva on siis paikoitellen hyvin hopeinen.)



(Näyttääkö tuo kolmonen ollenkaan kolmoselta??!)

Tässä kuva viimeisteltynä kakun päällä.



Happy birthday Elizabeth! Hymy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti